Barokin voimalla

Keskiaikaisen vantaalaiskirkon kattokaaret olivat hämyisät, ja kuuraisen ikkunan takaa heijastuivat valot. Kävelyreitti viimassa ja kuun kumotus alkuillan kirkkomiljöössä nostattivat jo tunnelmaa. Ei saapunut inkojen maailmanloppu, vaan taittui vuoden pimein päivä.

Suomalaisen barokkiorkesterin konsertti joulun alla lämmitti. Orkesteri soitti pastoraalityyppisiä sulosointuja vuosisatojen takaa, ja tila oli musiikkia vanhempi. Uskon asioista saa olla montaa mieltä, ja vaikkei olisikaan kovin jumalinen, voi aistia paikan ja musiikkin merkityksellisyyden. Ne ovat pysyneet; ihmisiä on tullut ja mennyt, syntynyt ja kuollut. Taide ja kulttuuri säilyvät, vaikka ehkä näyttävät, kuulostavat ja tuntuvat toisilta eri aikoina, mutta elävät.

Konsertti alkoi Antonaccin pastoraalilla. Säveltäjästä ei tiedetä mitään, ja teos taitaa olla ainoa häneltä säilynyt. Siispä katoavat ja unohtuvat ihmiset ovat kukin vuorollaan tehneet jotain ainutlaatuista. Jää joistakin jälkiä, enemmän tai vähemmän.

Torellin ja Corellin joulukonsertot soivat lempeästi, Vivaldista puhumattakaan. Barokkimusiikissa on arjen ylittävää nostetta, soljuvaa sielukkuutta.

Loppuhuipennuksena oli Essi Luttisen mezzosopraano Scarlattin kantaatissa. Uhkea ääni kantoi eloisasti. Eteläeurooppalainen sävellys helisi pohjoisessa pakkasillassa. Jos olikin kohmeessa kiireestä tai huolista, levisi solistin ja orkesterin yhteispelistä leutoa, sulattavaa virettä.

Advertisements

1 kommentti

Kategoria(t): Musiikki

One response to “Barokin voimalla

  1. Ritva Suhonen

    Kiitos taas, kun jaoit tunnelmiasi! Minä pidän myös paljon barokkimusiikista.
    Lähdemme illalla kohti tytärtämme ja kohta sateen kourissa kamppailevaa Aucklandia. Fijiltä on tulossa oikein myrsky?
    Taide kaikissa muodoissaan on läheisten ohella usein kantava voima, kun elämässä on haasteita.
    Muista levätä, jos voit.
    Ritva

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s