Riivattu lukeminen


”Silloin tällöin on lukemista, joka saa ihon kananlihalle, olemattoman turkin karvat siirottamaan ja vapisemaan, kun kaikki sanat palavat ja loistavat kovina ja selvinä ja äärettöminä ja täsmällisinä kuin liekihtivät kivet, kuin tähtien pisteet pimeässä – lukemista, jolloin tieto, että me pääsemme perille kirjoitetusta poikkeuksellisella tai paremmalla tai tyydytystä tuottavalla tavalla, tulee ennen kuin pystymme lainkaan sanomaan, mitä me tiedämme tai mistä me sen tiedämme.”

A S Byatt on kirjoittanut kimurantin kudelman romaaniinsa Riivaus. Romanttinen kertomus (Possession. A Romance, 1990, suom. 2008). Kaksi viktoriaanisen kirjallisuuden tutkijaa yhdistää voimansa tutkimuskohteidensa yhteyksien selvittämisessä. Yhteistyöstä kehkeytyy omaehtoinen, paikkaansa hakeva hauras suhde. Toimeen sotkeutuvat muut intohimoiset reliikkien metsästäjät kirjallisuudentutkimuspiireistä. Lisäksi herkutellaan postmodernistien, biografistien ja feministitutkijoiden fraseologialla.

Toinen kerronnan taso viipyilee viktoriaanisen ajan paineissa kamppailevien kirjailijoiden suhteen kehittymisen seuraamisessa ja seuraamuksissa. Rakkaus on joka ajassa, vaikkakin vaihtuvissa paineissa, piinallisen hankalaa. Kerrontaa katkovat monisivuiset mytologiset runoelmat, päiväkirjatekstit ja tutkimustulkinnat.

Kerronta on täyteläistä, latautunutta, kiemuraista ja ilmaisuvoimaista. Kirja pitäisi lukea useita kertoja uudelleen. Tenhoava juoni on nyt selvitetty, toisella lukukerralla voisi pureutua viktoriaaniseen kirjallisuuskäsitykseen ja siihen kuuluvan kielen symbolisiin kätköihin. Kolmannella lukukerralla voisi pureutua metaforisuuteen. Neljäs lukukerta voisi keskittyä uudelleen tutukimusmetodien irvailuun ja tyyppipiirteisiin.

Kesäni on kulunut toinen toistaan kirjallisimpien teosten parissa, ja välillä minua on askarruttanut päälleliimattu elitistisyys.Tämä teos on kuitenkin kaikesta krumeluurista huolimatta vaikuttava taidonnäyte ja lisäksi elävä, koskettava, monitasoinen ja vetoava. Kiitos Kersti Juvalle, joka vinkkasi hienoa teosta elokuun alun koulutuspäivillä, ja lisäkiitos Sadulle, joka vahvisti suositusta!

”Rolandille oli opetettu, että kieli on väistämättä riittämätöntä, ettei se kyennyt koskaan puhumaan siitä mikä oli, että se puhui vain itsestään. – -. Hänelle oli käynyt niin, että se, miten monella tavalla jokin on sanottavissa, oli kiinnostavampaa kuin ajatus, että jokin ei ollut sanottavissa.”

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s