Kuosiin

Hän vei Jeanin ruokailuhuoneeseen. Pöydälle oli pinottu litteäksi viikattuja isoja kangaspaloja. Kankaita oli kymmenkunta, ja kun Marina alkoi availla ja ravistaa niitä auki yhden kerrallaan, ne olivat niin riehakkaan heleitä, että Jean ei voinut olla nauramatta: epäsäännöllisiä geometrisia kuvioita ja valtavan kokoisia kukkia, puhtaita ja eläviä värejä, unikonpunaista, grafiitinharmaata, sinapinkeltaista, taivaansinistä, koboltinsinistä, lehmuksenvihreää ja vuokonvalkoista jäykkää vahvaa puuvillaa, joka näytti siltä että siitä olisi voinut tehdä purjeet satulaivaan. ”Löysin Kareliasta Marimekon liikkeen”, Marina sanoi. (Anne Michaels, Routaholvi, suom. 2010.)

Kanadalasiromaanissa pilkottaa väriläikkä keskellä päähenkilön harmaata todellisuutta. Siihen asti on puoli romaania vellottu. Tämä teos hämmentää minua. Alkuunsa siinä oli kiehtovaa kohtalonomaisuutta ja mielettömiä mielikuvia. Mitä tapahtuu maisemalle, ihmisille, muistoille ja historialle, kun valtavia maa-alueita jää patoaltaiden alle? Veden alle jäävät talot, kukkulat, hautausmaat niin Kanadan suurimman kosken kuin Niilin suistossakin. Ihmisten pitää väistyä. Hurjinta on kuvaus siitä, miten Abu Simbel siirretään muutamia kymmeniä metrejä kivi kiveltä vedenpaisumuksen alta. Tämän ohella kuljetellaan kiemuraista ja vyöryttelevää rakkaussuhdetta. Sihen liittyy yhteenkuuluvaisuutta ja etäisyyttä, ympätään mukaan vielä sodanaikaiset ja -jälkeiset juutalaiskohtalot. Sopassa onkin sitten aineksen noin neljään romaaniin.

Kaikkea on hiukan liikaa. Tuli ensi innostuksen jälkeen ähky, mutta kahlasin teoksen loppuun. Hiukan samanlaisen olon sytyttivät Riikka Pulkkisen Totta ja Siri Hustvedtin romaanit. Kauniita virkkeitä ja kielikuvia iskee yhtenään, mutta jokin kiiltäväkalvoinen elitistisyys estää pääsemästä läpi pinnan. Taitaa sittenkin viikon lukukokemuksista Anne Holtin (Kasvoton tuomio)  ja Arnaldur Indriðasonin (Sameissa vesissä) suoraviivaisessa kerronnassa ihminen epätäydellisyyksineen olla enempi läsnä.

Tämä vielä.  Marimekko voisi kyllä omiin tarkoitusperiinsä lainata Michaelsin tekstiä, eikös Sinkkuelämää-tähtikin ole ottanut yhteyttä firmaan, ja kevään mekkotrendinä on neliskanttisuus:

”- – Tuolla pitkin maailmaa kulkee naisia, jotka käyttävät näitä loistavia, mielettömiä värejä ja kuoseja. Nyt ommellaan sinulle vähän kesävaatteita, isoja, iloisia neliskanttisia mekkoja, väljiä ja viileitä. Näytät suurenmoiselta kun sinun sievät käsivartesi ja sääresi pistävät niistä esiin.” ”Käyttäisitkö sinäkin sellaista?” Jean kysyi. ”Isoa neliskanttista ja löysää Marimekon mekkoa?”

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Dekkari, Kirjallisuus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s